Kulttuurista omimista kivikauden lopulla

Kivikauden lopulla, lähes 5000 vuotta sitten, Suomeen saapui niin kutsuttu vasarakirveskansa. Vasarakirveskansa nähdään usein väkivaltaisena ja maskuliinisena ryhmänä, joka valloitti uusia alueita tappaen paikalliset miehet ja ottaen vaimoja paikallisyhteisöistä.

Vasarakirveskansa on usein löytänyt edellisten asukkaiden asuinpaikat. Ei näytä olevan sattumaa, että varhaisempien kampakeraamisten ihmisten asuinpaikoilta löytyy vasarakirveskansan valmistamaa nuorakeramiikkaa.

Kampakeraamikoille paikkoihin liittyneet muistot näyttävät olleen tärkeitä. Kalastavat ja hylkeitä metsästävät kampakeraamikot joutuivat rannikkoseuduilla muuttamaan pakenevan merenrannan mukana. Näin tehdessään heidän piti luopua vanhoista taloistaan, jotka jäivät lahoamaan paikoilleen. Ehkä lahonneet talot jätettiin jonkinlaisiksi merkeiksi siitä, ketkä omistivat maat ja muistoiksi esi-isistä.

Matkustaminen mereltä jokia pitkin sisämaahan tarkoittikin matkustamista esivanhempien maisemiin. Siellä oli hylättyjä taloja, hautapaikkoja, suuria määriä ruukunsirpaleita ja muita esivanhempien jälkeensä jättämiä jälkiä. Ehkä kampakeraamikot palasivat paikoille tasaisin väliajoin kunnioittamaan esivanhempiaan.

Maalaus: Tom Björklund.

Vasarakirveskansa halusi alueelle saapuessaan ottaa käyttöönsä vanhoja asuinpaikkoja. Olisiko paikoilla ollut edellisten asukkaiden esivanhempien voimia, jotka vasarakirvesihmiset halusivat saada haltuunsa?

Vantaan Stenkullan löydöistä tehdyn keramiikkatutkimuksen avulla on voitu todeta, että vasarakirveskansa todella on löytänyt edeltäjiensä kampakeramiikkaa. Vasarakirveskansan nuorakeraamisten astioiden sekoitteesta löytyy nimittäin vanhemmista keraamisista astioista peräisin olevaa mursketta, eli samottia. Niin kutsutun pyyhkäisyelektronimikroskoopin avulla on voitu selvittää, että jotkin samottimurujen kemialliset koostumukset nuorakeramiikassa vastaavat kampakeraamisia astioita. Stenkullan nuorakeramiikkaan on siis sekoitettu jauhettuja osia varhaisempien keramiikkatyylien astioista.

Mitä vanhemmat keramiikkatyylien astianpalat vasarakirveskansan astioissa merkitsivät? Oliko kyse kulttuurisesta omimisesta, jossa haluttiin ottaa haltuun edellisten asukkaiden esi-isien voimat? Vai oliko samotti yritys säilyttää muistoja vanhasta kulttuurista ja esivanhemmista ja näin olleen auttaa sopeutumista uuteen?

Mikäli vasarakirveskansan miehet keskittyivät lähinnä valloittamiseen ja taistelemiseen, kuka sitten levitti keramiikanvalmistustaidon? Ruukunvalmistuksen katsotaan usein kuuluneen naisten tehtäviin. Koska ruukunvalmistus näyttää olleen tärkeää vasarakirveskansan identiteetin kannalta, voidaan olettaa ruukunvalmistustaidon eteenpäin opettavien naisten olleen mukana muuttoliikkeessä. Mutta miten paikallisyhteisön naiset sulautuivat vasarakirveskansaan ja omaksuivat heidän elämäntapansa oppien uuden kielen, kulttuurin ja ruukunvalmistustavan?

Naiset näkivät oman ryhmänsä miesten kuolevan vasarakirveskansan tultua heidän alueillensa valloittajina. Ainoa jäljellä oleva side heidän omaan tuhoutuneeseen kulttuuriinsa olivat maassa lojuneet astiat esivanhempien vanhoilla asuinsijoilla. Sekoittamalla murskattuja astianpaloja uusien isäntien astioihin, sai oma vanha kulttuuri edes jossakin muodossa jatkaa olemassaoloaan.

Andreas Koivisto