Stenkullaberget vaknar till liv
Stenkullaberget har stått där det står i många tusentals år. Omgivningen runt berget har ständigt ändrats. Än har berget varit täckt av is eller vatten och än har det vuxit träd på det. I alla tider har det också bott människor vid foten av Stenkullaberget. Alla har de lämnat efter sig spår i marken och alla har de hittat tecken på tidigare invånare. Den som sett allt är Stenkullaberget. I den kommande barnboken kommer berget att dela med sig av sina iakttagelser av människorna och hur de tillsammans med naturkrafterna format omgivningen runt berget under se senaste årtusendena.
Även om läget sakta men säkert håller på förbättras, är barnböcker om vårt lands historia och förhistoria fortfarande en bristvara. Ändå är många barn väldigt intresserade av både arkeologi och historia. Det har jag och min fru Riina märkt då vi åkt runt i olika lågstadieskolor i Vanda och pratat om stadens förflutna. Därför beslöt vi för ett antal år sedan att själva försöka dra vårt strå till stacken och bidra till att utvidga utbudet av historieböcker för barn.
Både Riina och jag skriver gärna, men våra teckningsfärdigheter håller nog tyvärr inte måttet för att kunna publiceras med tanke på en högklassig slutprodukt. Under arbetet med historieböcker för vuxna om Vandas förhistoria och medeltid runt år 2010, kom jag i kontakt med konstnären Tom Björklund, som målade otroligt fina och vackra illustrationer till böckerna. Lite senare berättade jag för Tom om mina idéer om barnböcker och frågade om han skulle kunna tänka sig att illustrera även sådana. Till min glädje ställde han sig mycket positivt till förslaget och vi började byta tankar och idéer om dem. Jag tror det här var någon gång runt år 2013.
Som ni ser börjar vi med den här bloggen nu först i slutet på en mycket lång process. Arbetet med barnboken har gått långsamt, för vi har jobbat med den vid sidan om många andra projekt, dagsarbeten och skötandet av småbarn. Understöd från Uudenmaan kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden och Aktiastiftelsen i Vanda har erbjudit hjälp på vägen och utan dem kan det mycket väl hända att hela barnboksprojektet kunde ha strandat. Trots understöden har processen som sagt tagit flera år, men nu äntligen börjar den närma sig sitt slut!
Andreas Koivisto
Även om läget sakta men säkert håller på förbättras, är barnböcker om vårt lands historia och förhistoria fortfarande en bristvara. Ändå är många barn väldigt intresserade av både arkeologi och historia. Det har jag och min fru Riina märkt då vi åkt runt i olika lågstadieskolor i Vanda och pratat om stadens förflutna. Därför beslöt vi för ett antal år sedan att själva försöka dra vårt strå till stacken och bidra till att utvidga utbudet av historieböcker för barn.
Både Riina och jag skriver gärna, men våra teckningsfärdigheter håller nog tyvärr inte måttet för att kunna publiceras med tanke på en högklassig slutprodukt. Under arbetet med historieböcker för vuxna om Vandas förhistoria och medeltid runt år 2010, kom jag i kontakt med konstnären Tom Björklund, som målade otroligt fina och vackra illustrationer till böckerna. Lite senare berättade jag för Tom om mina idéer om barnböcker och frågade om han skulle kunna tänka sig att illustrera även sådana. Till min glädje ställde han sig mycket positivt till förslaget och vi började byta tankar och idéer om dem. Jag tror det här var någon gång runt år 2013.
Som ni ser börjar vi med den här bloggen nu först i slutet på en mycket lång process. Arbetet med barnboken har gått långsamt, för vi har jobbat med den vid sidan om många andra projekt, dagsarbeten och skötandet av småbarn. Understöd från Uudenmaan kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden och Aktiastiftelsen i Vanda har erbjudit hjälp på vägen och utan dem kan det mycket väl hända att hela barnboksprojektet kunde ha strandat. Trots understöden har processen som sagt tagit flera år, men nu äntligen börjar den närma sig sitt slut!
Andreas Koivisto
IKIKALLIO HERÄÄ HENKIIN
Stenkullan kallioksi nykyään kutsuttava ikikallio on seissyt paikallaan tuhansien vuosien ajan. Kallion ympäristö on ollut jatkuvassa muutoksessa. Kallio on ollut niin jään tai veden alla kuin vehreiden puiden peittämä. Kaikkina aikoina Stenkullan kallion juurella on myös asunut ihmisiä. Aina he ovat jättäneet jälkiä maahan ja aina ihmiset ovat löytäneet merkkejä alueen edellisistä asukkaista. Ikikallio on nähnyt tämän kaiken. Tulevassa lastenkirjassa kallio jakaa kokemuksiaan ihmisistä sekä sen ympäristöä vuosituhansien ajan muokanneista luonnonvoimista.
Vaikka tilanne on koko ajan paranemaan päin, ovat lastenkirjat maamme historiasta ja esihistoriasta edelleen harvinaisia. Kuitenkin moni lapsi on hyvin kiinnostunut sekä arkeologiasta että historiasta. Huomasimme sen, kun kiertelimme vaimoni Riinan kanssa vantaalaisissa alakouluissa puhumassa kaupungin menneisyydestä. Siksi päätimme joitakin vuosia sitten, että yritämme kantaa kortemme kekoon ja laajentaa lasten historiakirjojen tarjontaa.
Sekä Riina että minä kirjoitamme mielellämme, mutta taiteelliset valmiutemme eivät ikävä kyllä ole tarpeeksi korkeat voidaksemme julkaista laadukasta lopputuotetta. Työskennellessäni aikuisille tarkoitettujen Vantaan esihistorian ja keskiajan kirjojen parissa vuoden 2010 tienoilla, tutustuin taiteilija Tom Björklundiin. Hän oli maalannut erittäin hienoja ja kauniita kuvia kirjojen kuvitukseksi. Kerroin Tomille myöhemmin lastenkirjaideoistani ja kyselin, josko hän voisi ajatella kuvittavansa myös sellaisia. Ilokseni hän suhtautui hyvin myönteisesti ehdotukseeni ja aloimme vaihtaa ajastuksia ja ideoita niistä. Luulen, että tämä oli joskus vuoden 2013 kieppeillä.
Kuten huomaatte, aloitamme tämän blogin vasta hyvin pitkän prosessin loppupuolella. Kirjan työstäminen on ollut hidasta, sillä olemme samanaikaisesti tehneet sitä muiden projektien, päivätöiden ja lastenhoidon lomassa. Uudenmaan kulttuurirahaston, Svenska kulturfondenin ja Vantaan Aktiasäätiön avustukset ovat tarjonneet apua matkan varrella ja ilman niitä on hyvin mahdollista, että koko lastenkirjaprojekti olisi jäänyt puolitiehen. Avustuksista huolimatta työ on siis kestänyt monta vuotta, mutta nyt lopulta se lähenee loppuaan!
Andreas Koivisto
HIENO HANKE – NÄIN VANTAALAISTEN MAISEMAELEMENTTIEN MUINAISUUS HERÄÄ ELOON JA NIIN VANHAT KUIN NUORETKIN YMMÄRTÄVÄT, ETTÄ HE EIVÄT OLE AINOITA NÄILLÄ PAIKOILLA ELÄNEITÄ. Onnea hankkeelle, Andreas! Kirjoitustyötäsi väheksymättä on erityisen hienoa, että Tom Björklund on mukana hankkeessa.
VastaaPoistaTom Björklundin maalaukset teoksessa ”Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika” ovat nautittavaa katsottavaa; vähän niin kuin Gustave Dorén kuvat Perheraamatussa: ne kuvaavat tapahtumia täsmälleen sellaisina kuin ne ovat tapahtuneet; ainakin Raamattua selanneet pikkupojan mielessä.
Björklundin kuvista ei ainakaan harrastelijan kyvyillä löydä historiallisia virheitä ja niissä on elämää aidoimmillaan: talonpoikaisperheitä savupirtissä, noppaa pelaavia äijiä krouvissa tai sarkajakoon valmistauvia miehiä mittatankoineen; yksi uskotuista miehistä niistää polunvarteen kesken maanjakotoimituksen suunnittelun. Ylästöläisenä minua viehättää maalaus, jonka mielessäni sijoitan läheisen Vantaanjoen Pitkäkoskelle: siinä parrakas, tuuheatukkainen mies, joka on puettu tummaan luostariasuun, nostaa jännittyneen tyytyväinen ilme kasvoillaan haavilla suurta lohta kuvan ulkopuolelle jäävästä tainiosta (lohitarha; alkutekstissä laxakaar). Ei, Helsingå-joen kalastamoilla lohta pyytäneet ulkomaalaiset eivät ole Padisen luostarin munkkeja (”mwnka aff Pades”). vaikka itse laamanni Claus Flemingh näin ajatteli, vaan luostarin maallikkoveljiä, ”barbati frater” eli parrakkaita veljiä, jotka varsinaisista luostarilupauksista vapaina saattoivat yöpyä talonpoikien luona ja nauttia luostariveljiltä kiellettyä ruokaa. Maallikkoveljet toimivat palkattujen tai päivätyövelvollisten talonpoikien työnjohtajina ja itsekin osallistuivat kalastukseen ja kalojen konservointiin. Tällaisen maallikkoveljen Björklund kuvaa historiallisesti oikein; häneltä puuttuu munkin päälaelle ajeltu tonsuuri ja parta saa kasvaa vapaasti. toisin kuin varsinaisilla luostariveljillä. Lisäksi munkin puku olisi vaaleampi; tosin työpuku on saattanut olla karkeaa, tummaa kangasta, kuten monissa luostareissa nykyisinkin.
Suosittelen Tapio Salmisen historiakirjaa kaikille Vantaan menneisyydestä kiinnostuneille ja odotan jännittyyneenä, miten Andreaksen hanke etenee!
Kiitoksia paljon rohkaisevista kommenteista! Uskon, että tästä tulee hieno projekti. Tomin kuvat tuovat tosissaan muinaisuuden visuaalisesti aivan omalle tasolleen. Kuvat ovat tehty todella ajatuksella ja yritetty saada niin paikkansa pitäviksi kuin mahdollista. Samalla ne ovat hyvin eläväisiä. Tomin aiempia töitä voi tosissaan ihailla vaikkapa Vantaan keskiaika ja Vantaan esihistoria -kirjoista.
Poista