Bekanta modeller till bokens karaktärer
Enligt Tom är det ofta svårt att hitta nya ansikten att måla. Det underlättar också målandet om någon står modell, så att Tom vet hurudan ställning han skall måla åt personerna. Nu menar jag ju inte att någon måste stå och posera för honom i timmar, så som någon gång i tiden. Nej, nu har vi som tur hjälpmedel som underlättar poserandet, de heter kameror.
För boken om Stenkullaberget fotograferade Tom vår familj. Våra döttrar, jag och min fru Riina fick alltså stå modell för en del av karaktärerna i boken. Det var en rolig fotosession, för vi fick klä ut oss i fåniga kläder med pälskragar och bensmycken, som Tom sedan kunde måla om till stenåldersplagg. Dessutom fick vi posera i onaturliga ställningar, för att efterlikna till exempel säljägare eller forntida krukmakare och husbyggare.
Tanken med boken är lite att bilderna också skulle kunna visa kontinuitet. Fast naturen runt omkring ändras, skulle samma människor anpassa sig och fortsätta bo på området. Därför skulle samma bekanta ansikten figurera under olika tidsåldrar, men med olika kläder, frisyrer och pigment. Inspiration till det här tillvägagångssättet har jag till exempel fått av SVT:s julkalender för något år sedan. "1000 år till julafton" tror jag den hette.
Vi hade alltså roligt under fotosessionen. Eller i varje fall hade vi föräldrar det. Flickorna var inte alltid lika övertygade om att det här var en hemskt kul sak. Speciellt vår yngsta dotter, som var drygt ett år vid tillfället, var kanske lite svår att hålla på plats så att vi fick fotot taget. Också av de äldre var det nog lite svårt att få ut leenden mellan verserna. Men kanske livet inte var idel leende under stenåldern heller...
Andreas Koivisto
KIRJAN HAHMOILLA ON TUTUT MALLIT
Ikikalliosta kertovaa kirjaa varten Tom kuvasi meidän perhettä. Tyttäremme, minä ja vaimoni Riina saimme siis olla malleina joillekin kirjan henkilöille. Se oli hauska kuvaussessio. Saimme pukeutua hassuihin turkismaisiin vaatteisiin ja kantaa luu- ja höyhenkoruja, jotta Tom saisi meidät helpommin muutettua kivikautisiksi ihmisiksi. Lisäksi jouduimme poseeraamaan eriskummallisissa asennoissa, jotka muistuttivat muun muassa hylkeenpyytämistä, muinaisia savenvalajia tai talonrakentajia.
Kirjassa on myös hiukan ajatuksena, että kuvat voisivat esittää jatkumoa. Vaikka luonto ympärillämme muuttuu, samat ihmiset sopeutuisivat uuteen ympäristöön ja jatkaisivat alueella asumista. Siksi samat tutut kasvot esiintyisivät eri aikakausina, mutta heillä olisi erilaiset vaatteet, hiustyyli ja erilainen pigmentti. Inspiraationa tälle idealle on toiminut esimerkiksi Ruotsin television muutaman vuoden takainen joulukalenteri ”1000 år till julafton”.
Meillä oli siis hauska kuvaussessio. Tai ainakin meillä aikuisilla oli. Tytöt eivät aina olleet yhtä vakuuttuneita siitä, että tämä oli erityisen kiva juttu. Etenkin nuorinta tytärtämme, joka silloin oli reilun vuoden ikäinen, oli hankala saada pysymään paikalla kuvan ottamisen ajan. Vanhempiakin tyttöjä oli kyllä välillä vaikea saada hymyilemään. Mutta ehkä elämä ei kivikaudellakaan ollut pelkkää hymyä...
Andreas Koivisto
För boken om Stenkullaberget fotograferade Tom vår familj. Våra döttrar, jag och min fru Riina fick alltså stå modell för en del av karaktärerna i boken. Det var en rolig fotosession, för vi fick klä ut oss i fåniga kläder med pälskragar och bensmycken, som Tom sedan kunde måla om till stenåldersplagg. Dessutom fick vi posera i onaturliga ställningar, för att efterlikna till exempel säljägare eller forntida krukmakare och husbyggare.
Tanken med boken är lite att bilderna också skulle kunna visa kontinuitet. Fast naturen runt omkring ändras, skulle samma människor anpassa sig och fortsätta bo på området. Därför skulle samma bekanta ansikten figurera under olika tidsåldrar, men med olika kläder, frisyrer och pigment. Inspiration till det här tillvägagångssättet har jag till exempel fått av SVT:s julkalender för något år sedan. "1000 år till julafton" tror jag den hette.
Vi hade alltså roligt under fotosessionen. Eller i varje fall hade vi föräldrar det. Flickorna var inte alltid lika övertygade om att det här var en hemskt kul sak. Speciellt vår yngsta dotter, som var drygt ett år vid tillfället, var kanske lite svår att hålla på plats så att vi fick fotot taget. Också av de äldre var det nog lite svårt att få ut leenden mellan verserna. Men kanske livet inte var idel leende under stenåldern heller...
Andreas Koivisto
 |
Familjen samlad runt lägerelden i en stenålders boning. Målning: Tom Björklund.
Perhe kokoontunut leirinuotion ympärille kivikautisessa asumuksessa. Maalaus: Tom Björklund.
|
 |
| Den här kaotiska situationen i vårt vardagsrum förvandlade Tom i den förra bilden till en stämningsfull kväll i ett stenåldershus. Foto: Andreas Koivisto. Tämän kaoottisen tilanteen olohuoneessamme Tom loihti edellisessä kuvassa tunnelmalliseksi illaksi kivikauden talossa. Kuva: Andreas Koivisto. |
KIRJAN HAHMOILLA ON TUTUT MALLIT
--
Tomin mukaan maalauksiin on vaikea löytää uusia kasvoja. Maalaus helpottuu, jos joku jaksaa seistä mallina, jotta taiteilija tietää minkälaisen asennon henkilölle maalaisi. Nyt en tarkoita sitä, että jonkun pitäisi seistä poseeraamassa tuntikausia niin kuin entisaikoihin oli tapana tehdä. Ei, onneksi meillä on nykyään apuvälineitä, jotka helpottavat poseeraamista. Niitä kutsutaan kameroiksi.Ikikalliosta kertovaa kirjaa varten Tom kuvasi meidän perhettä. Tyttäremme, minä ja vaimoni Riina saimme siis olla malleina joillekin kirjan henkilöille. Se oli hauska kuvaussessio. Saimme pukeutua hassuihin turkismaisiin vaatteisiin ja kantaa luu- ja höyhenkoruja, jotta Tom saisi meidät helpommin muutettua kivikautisiksi ihmisiksi. Lisäksi jouduimme poseeraamaan eriskummallisissa asennoissa, jotka muistuttivat muun muassa hylkeenpyytämistä, muinaisia savenvalajia tai talonrakentajia.
Kirjassa on myös hiukan ajatuksena, että kuvat voisivat esittää jatkumoa. Vaikka luonto ympärillämme muuttuu, samat ihmiset sopeutuisivat uuteen ympäristöön ja jatkaisivat alueella asumista. Siksi samat tutut kasvot esiintyisivät eri aikakausina, mutta heillä olisi erilaiset vaatteet, hiustyyli ja erilainen pigmentti. Inspiraationa tälle idealle on toiminut esimerkiksi Ruotsin television muutaman vuoden takainen joulukalenteri ”1000 år till julafton”.
Meillä oli siis hauska kuvaussessio. Tai ainakin meillä aikuisilla oli. Tytöt eivät aina olleet yhtä vakuuttuneita siitä, että tämä oli erityisen kiva juttu. Etenkin nuorinta tytärtämme, joka silloin oli reilun vuoden ikäinen, oli hankala saada pysymään paikalla kuvan ottamisen ajan. Vanhempiakin tyttöjä oli kyllä välillä vaikea saada hymyilemään. Mutta ehkä elämä ei kivikaudellakaan ollut pelkkää hymyä...
Andreas Koivisto
Kommentit
Lähetä kommentti