Stenåldersdieten - Kött, jäsning och preserverande lingon

Arkeologer har gjort omfattande undersökningar vid Stenkullaberget och via dem har de också fått mycket information om hur människorna levt där för tusentals år sedan. En sak som de undersökt är stenåldersmänniskornas diet.

Det vi vet mest om är hurudana djur människorna jagade och åt. Det kan vi tacka stenåldersmänniskornas sed att kasta de ätna djurbenen i lägerelden för. I normalt fall skulle ben förmultna snabbt i den sura jordmånen i Finland. Men eftersom benen blivit brända, har de kunnat bevaras under marken i tusentals år.

Under utgrävningarna runt Stenkullaberget har man hittat stora mängder brända ben. På basen av benen har huvuddelen av köttet som ätits där bestått av olika fiskar och sälkött. Det kanske mest speciella benet var av en tumlare. Det är tydligt att havet intill berget var mycket viktigt för människornas överlevnad. Men människorna jagade också i skogarna runtom Stenkullaberget, för arkeologerna har hittat ben av en stor mängd andra djur som älg, hjort, bäver, hare och olika fåglar.

Rätt nära Stenkullaberget, på en arkeologisk utgrävning på Hommas stenåldersboplats i Vanda, har man upptäckt tecken på kannibalism. Där har man nämligen bland brända djurben också hittat brända människoben, varav en del dessutom bar spår av att det skurits i dem. Där ser vi tydligt att allt inte bara var frid och fröjd mellan människogrupper i stenålderns Vanda.

Men nu skall vi inte gå djupare in på det här med människoätande och konflikter, utan hålla oss till Stenkullaberget och näringen där. Det verkar klart att man ätit mångsidigt med kött. Det som är betydligt svårare att komma åt är vilka växter människorna åt. Under utgrävningar tar arkeologerna ofta olika jordprover för att kunna göra växtanalyser. I analysen silas jorden bort så att eventuella växtfrön blir kvar. I olika jordprover från Stenkullabergets omgivning har man hittat rester av blåbär, lingon, hallon, smultron, mjölon och brudbröd, vars näringsrika rotknölar är ätbara. Dessutom har arkeologerna hittat förkolnade hasselnötskal.

Förutom de konkreta spåren av växter som hittats under utgrävningarna, kan man förstås anta att människorna under stenåldern också ätit olika rötter, örter och svampar. Men det är allt sådant som inte lämnat några spår efter sig i det arkeologiska materialet. Med andra ord verkar köttet vara överrepresenterat.

Maten har människorna säkert tillrett på många olika sätt, till exempel genom att steka över öppen eld eller koka i sina lerkärl. I en annan del av Vanda har man också hittat tecken på att man skulle ha tillrett fisken på en lerbädd. Hur  människorna kryddat maten går tyvärr inte att säga, men man kan ju använda fantasin och fundera på hurudana örter och växter som fanns tillgängliga. Troligen går tanke-experimentet ändå fel, för det kan vara smakkombinationer och tillredningssätt som är svåra att föreställa sig idag.

Kött, fisk, växter och svampar har säkert torkats för att kunna bevaras i längre tider. Med hjälp av prover som tagits på förkolnade skorpor som hittats på insidan av stenålders lerkärl, verkar det som om stenåldersmänniskorna vid Stenkullaberget också använt lingon eller tranbär som preserveringsmedel. Kemiska analyser har nämligen visat att kärlen innehållit fisk och sältran samt bentsoesyra, som förekommer endast i tranbär och lingon. Bentsoesyra används ännu i våra dagar för preservering.

Även om det handlar om lite fel tid och plats kan jag inte låta bli att avsluta det här blogginlägget med ett bronsåldersrecept från Sverige. Det visar att vi kan ha väldigt svårt att föreställa oss hur maten tillagats, även om vi skulle veta vilka ingredienserna var. Receptet baserar sig på en analys av krukskärvor med intorkade matrester. En av krukorna hade innehållit en blandning av korn eller vete, malda hasselnötter och inälvor, troligen lever. Levergrytan verkar inte ha tillverkats genom kokning, utan jäsning. Ingredienserna har helt enkelt rörts samman till en gröt i en kruka och lämnats i rumstemperatur. Med hjälp av rätt bakteriekultur har gröten jäst och brutits ner till ätbart skick på tre veckor. Om man gjorde en större sats, kunde man bevara den mycket länge i rumstemperatur. En nackdel är att jäsningen måste ha fyllt utrymmet där krukan stod med en mycket stark lukt. Men det var säkert en vanesak.

Andreas Koivisto

Bild: Tom Björklund.
Kuva: Tom Björklund.

KIVIKAUDEN DIEETTI - LIHAA, KÄYMISTÄ JA SÄILÖVAA PUOLUKKAA

--

Arkeologit ovat tehneet mittavia tutkimuksia Stenkullan kallion ympäristössä ja saaneet paljon tietoa ihmisten elämästä paikalla tuhansia vuosia sitten. Yksi heidän tutkimansa asia on kivikautinen ruokavalio.

Eniten tietoa meillä on ihmisten syömistä ja metsästämistä eläimistä. Siitä saamme kiittää kivikautisten ihmisten tapaa heittää syömiensä eläinten luut nuotioon. Normaalisti luut maatuisivat nopeasti Suomen happamassa maaperässä, mutta palaneet luut ovat säilyneet maassa tuhansien vuosien ajan.

Ikikallion ympäristön kaivauksilta on löytynyt suuri määrä palaneita luita. Luiden perusteella pääosa syödystä lihasta on koostunut erilaisista kaloista ja hylkeistä. Ehkä erikoisin luu oli pyöriäisen luu. On selvää, että kallion juurella ollut meri oli hyvin tärkeä ihmisten selviämisen kannalta. Mutta ihmiset metsästivät myös kallion ympärillä olevissa metsissä. Arkeologit ovat nimittäin löytäneet jälkiä monesta muustakin eläimestä, kuten hirvestä, peurasta, majavasta, jäniksestä sekä eri linnuista.

Aika lähellä Stenkullan kalliota, arkeologisilla kaivauksilla Hommaksen kivikautisella asuinpaikalla Vantaalla, on havaittu jälkiä kannibalismista. Siellä on palaneiden eläinluiden seasta löytynyt palaneita ihmisluita. Osassa luista on leikkuujälkiä. Tässä meillä on selkeä merkki siitä, että kivikaudella eri ihmisryhmien välit eivät aina olleet täysin rauhanomaiset.

Mutta nyt ei ole tarkoitus mennä syvemmälle kannibalismiin ja konfliktiasiaan, vaan pysytään Ikikallion ja sen ympäristön ihmisten ruokavalion parissa. Vaikuttaa selvältä, että siellä on syöty monipuolisesti lihaa. Asia, johon on paljon vaikeampi päästä käsiksi, on millaisia kasviksia ihmiset söivät. Kaivausten aikana arkeologit ottavat maanäytteitä kasvianalyysia varten. Analyysin aikana maa-aines seulotaan pois, jotta siitä saadaan esille mahdollisten kasvien siemenet. Eri Ikikallion ympäristöstä tehtyjen analyysien tuloksena on löytynyt ainakin mustikkaa, puolukkaa, vadelmaa, mansikkaa, sianpuolukkaa sekä sikoangervoa, jonka ravinteikkaat juuret ovat syötäviä. Lisäksi arkeologit ovat löytäneet hiiltyneiden hasselpähkinöiden kuoria.

Kaivauksilla löytyneiden konkreettisten siemenjälkien lisäksi voi tietenkin olettaa kivikauden ihmisten syöneen erilaisia juuria, yrttejä ja sieniä. Ne ovat kuitenkin kaikki sellaisia, jotka eivät jätä jälkiä arkeologiseen aineistoon. Toisin sanoen liha on siinä yliedustettuna.

Ruoka on varmasti valmistettu monella eri tapaa, esimerkiksi paistamalla avotulen yllä, hauduttamalla tai keittämällä saviastioissa. Toisella kohteella Vantaalla on löytynyt jälkiä kalan valmistamisesta savipedillä. Kuinka ruoka on maustettu on valitettavasti mahdotonta sanoa, mutta aina voi käyttää mielikuvitusta ja miettiä minkälaisia yrttejä ja kasveja kivikaudella oli tarjolla. Luultavasti ajatusleikki menee kuitenkin pieleen, sillä kivikaudella on saattanut olla sellaisia makuyhdistelmiä ja valmistustapoja, joita on vaikea kuvitella nykypäivänä.

Sekä lihaa, kasveja että sieniä on varmasti kuivattu, jotta ne säilyisivät pidemmän aikaa. Stenkullan kallion juurelta löytyneiden kivikautisten saviastioiden pinnoista löytyneistä hiiltyneistä karstakerroksista otettujen näytteiden perusteella kivikautiset ihmiset käyttivät myös puolukkaa tai karpaloa säilytysaineena. Kemialliset analyysit nimittäin osoittavat, että astioissa on säilytetty kalaa ja hylkeentraania sekä bentsoehappoa, jota on ainoastaan puolukassa ja karpalossa. Bentsoehappoa käytetään vieläkin säilytysaineena.

Vaikka kyseessä on hiukan väärä ajanjakso ja paikka, en malta olla lopettamatta tätä blogikirjoitusta ruotsalaiseen pronssikautisreseptiin. Se osoittaa, että meidän voi olla vaikea kuvitella miten ruoka on valmistettu, vaikka meillä olisikin ainesosat selvillä. Resepti perustuu saviastioihin, joiden kylkeen jämähtäneitä kuivia ruokajäänteitä on analysoitu. Yhdessä astiassa oli ollut ohraa tai vehnää, jauhettuja hasselpähkinöitä sekä sisälmyksiä, luultavasti maksaa. Maksapataa ei näytä valmistetun keittämällä, vaan käymisteitse. Ainekset on yksinkertaisesti sekoitettu keskenään saviastiaan ja jätetty huoneenlämpöön. Sopivan bakteerikannan avulla puuro on käynyt ja ainesosat hajonneet syötävään kuntoon kolmessa viikossa. Jos teki kerralla suuremman erän, se säilyi syömiskelpoisena huoneenlämmössä pitkän ajan. Haittapuoli oli, että käymisprosessin on täytynyt täyttää tila, jossa astia oli, hyvin vahvalla hajulla. Mutta se oli varmasti vain tottumiskysymys.

Andreas Koivisto